Koe- ja maastojaos perustettu

10.05.2022

Me haemme useita jäseniä mukaan perustamaan uutta jännittävää toimintaa. Tarvitsemme mm. maastoharjoitusten varausten hoitajia, maastoharjoitusten vetäjiä jne. Mukaan tarvitaan avointa positiivista mieltä ja jonkin verran yhteistä aikaa. Perehdytys jaoksen toimintaan ja tarvittaviin tehtäviin tehdään yhteistyössä. Tuloksista pääsemme kaikki nauttimaan. 

Jäsenkyselyn perusteella noin kolmasosa jäsenistämme on sitä mieltä, että tapahtumien tarjonta ei ole ollut riittävää. Yli 90% meistä jäsenistä toivoo maastoharjoitustapahtumia.
Useat jäsenet toivovat pääsevänsä matalalla kynnyksellä mukaan toimintaan. Nyt siihen on uusi loistava tilaisuus. Näihin toiveisiin pyrimme vastaamaan.

Olemme keskustelleet kahdesta kehitysalueesta.

Tulemme suunnitellusti lisäämään tapahtumia. Uutena jaoksena suunnittelemme yhdessä aiempaa tiiviimpää, avoimempaa ja monipuolisempaa yhteistyötä fasaanitilojen kanssa. Pyrimme varaamaan yksi tai kaksi vakiopäivää valitulle aikajaksolle joka viikolle. Tarve tarkentuu maastoista riippuen. Muutamat tilat ovat osoittaneet kiinnostusta ja selvitykset maastojen ja tilojen osalta jatkuvat edelleen.

Maastoharjoitusten  monipuolisuutta tulisi kehittää esimerkiksi:
-nuorille koirille (joiden tottelevaisuus on riittävällä tasolla) mahdollisuus hallittuihin riistakontakteihin
-halukkaille koemuotoisia harjoituksia ja perusopastusta metsästyskoulutukseen
-aseenkäsittelyä/riistalaukausten harjoittelua riistatyön yhteydessä
-kokeneille koirakoille mahdollisuuksia metsästää ja treenata omatoimisesti

Mitä useampi meistä jäsenistä lähtee mukaan sitä nopeammin ja kevyemmin saamme toiminnan alkuun jo ennen syksyä.

Ilmoittaudu ideoimaan ja mukaan toimintaan Mikolle p. 050 599 4082.

Kevätterveisin Mikko, Tuula ja Kari!

24.04.2023Terrisuon treenit maanantaisin 22.5.-19.6.
19.04.2023Talkoolaisia Tuusulan Summer Showiin
05.04.2023Vuosikokous 2023 - päivitetty teksti
19.03.2023Kyyhkystreenit täynnä
04.03.2023Koulutuspäiviä kyyhkyjen kanssa
23.02.2023Korjaus Tiedote/1
23.02.2023Maaliskuun uinnit
01.02.2023Maastotreenejä 5.2. ja 11.2.
23.01.2023TALKOOAPUA tarvitaan 3.-5.2.2023 KAER kokeisiin ja maastotreeneihin
02.11.2022Tulevien maastotreenien ilmoittautumis- ja maksutietoja päivitetty

Siirry arkistoon »